Jalostustoimikunta tiedottaa

Yhteydenotot jalostustoimikuntaan osoitteella jtk@ssnk.fi

21092021-3671

Ohje uroksen omistajalle

Snautserikerhon uusi ohje uroksen omistajalle on saatu valmiiksi. Toivottavasti siitä on hyötyä, jos harkitset uroksesi jalostuskäyttöä! Jalostustoimikunta kiittää kaikkia ohjeen tekemiseen osallistuneita!

Urosohje

02112022-5607-1

Jalostuspäivä 14.10.2023

 

Aika merkitä kalenteriin ylös Snautserikerhon jalostuspäivä ja ilmoittautua mukaan joko paikan päälle Tampereelle tai etäyhteydellä.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet

Tervetuloa snautserikasvattajien joukkoon!

Koirien kasvatus on kiehtovaa ja antoisaa, mutta samalla myös vaikeaa, kun on otettava monet asiat huomioon ja joskus surullistakin menetysten tai sairauksien johdosta.

Kasvatustyössä vapaa-aika muihin menoihin on kortilla, sillä niin pennut kuin tulevat omistajat vaativat huomiosi.

On myös tiedostettava, että suurin osa kuluista syntyy paljon ennen pentujen myymistä.

Ennen pentujen myyntiä on myös tärkeää löytää pennuille hyvät kodit ja tähän tulee käyttää aikaa.

Kasvattajan vastuu ei pääty pentujen luovutukseen!

  • Ennen pentueen teettämistä suosittelemme tutustumaan snautsereiden jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO), josta löytyy laajasti tietoa rodun historiasta, luonteesta ja rodun jalostuksessa huomioitavista seikoista
  • Suosittelemme tutustumaan myös Suomen Kennelliiton jalostusstrategiaan
  • Hanki mahdollisimman paljon tietoa rodusta ja koiranjalostuksesta
  • Tutki jalostustietojärjestelmää (KoiraNet), josta löytyy kaikki viralliset terveys-, koe- ja näyttelytulokset useiden sukupolvien takaa ja keskustele avoimesti muiden rodun kasvattajien kanssa
  • Sinulla tulee olla hyvästä ja terveestä suvusta polveutuva narttu, joka on rakenteeltaan ja luonteeltaan rotumääritelmän mukainen sekä terve ja muistaa vastaavat asiat myös urosvalinnoissasi
  • Arkaa tai aggressiivista koiraa ei pidä käyttää jalostukseen!
  • Molempien vanhempien tulee olla rekisteröity FCI:n rekisteriin
  • Tulevat pentueet tulee rekisteröidä Suomen Kennelliittoon
  • Suomen Snautserikerho ry:n pentulistakriteerit pentueen pääsemiseksi kerhon pentulistalle
  • On suositeltavaa ottaa molemmilta vanhemmilta DCM-geenitesti ennen astutusta

Suomen Snautserikerho ry:n jalostustoimikunta järjestää kerran vuodessa jalostuspäivän, jolle on hyvä osallistua ja joissa pääset kasvotusten tutustumaan sekä juttelemaan kasvattajakollegoidesi kanssa. Jalostuspäivässä päätetään myös rodun jalostuksellisista asioista.

Suomen Snautserikerho ry antaa neuvoja ja ohjausta kasvatustyössäsi, mutta sinä itse vastaat kasvatustyösi tuloksista.

Jokaiselle kasvattajalle tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan virheitä ja sairauksia, joista useimmat huomataan vasta koiran ikääntyessä. On tärkeää seurata kasvatteja ja kartoittaa niiden tuloksia sekä olla avoin tulosten kanssa.

Pentujen myyntiä koskee kuluttajansuojalaki.

Mikäli sinulla ei vielä ole kennelnimeä, niin suosittelemme sitä hakemaan. Kennelnimi on pentujesi sukunimi ja kennelnimihakemus tehdään sähköisesti Suomen Kennelliiton Omakoira-palvelun kautta.

DCM-tietokanta

Snautsereilla esiintyy perinnöllistä dilatoivaa kardiomyopatiaa. Se on sairaus, jossa sydänlihaksen etenevä rappeuma johtaa sydämen vasemman kammion laajentumiseen ja pumppausvoiman pettämiseen. Sairaus johtaa sydämen vajaatoimintaan ja koiran ennenaikaiseen menehtymiseen. Suomessa ei ole todettu montaa DCM sairastavaa koiraa, mutta pitääksemme rotumme terveyden tämän vakavan sairauden osalta hyvänä, haluamme ennaltaehkäisevästi reagoida tilanteeseen.

Snautserin dilatoiva kardiomyopatia (DCM) johtuu sairautta aiheuttavasta geenistä, joka periytyy autosomaalisesti ja resessiivisesti. Sairaus on esiintynyt pääosin nuorilla yksilöillä. Sairaan yksilön vanhempien on oltava geenin suhteen oireettomia heterotsygootteja. Mutaation suhteen homotsygoottinen yksilö sairastuu. Tämä tarkoittaa sitä, että sairastuakseen koiran on saatava sama ns. viallinen geeni molemmilta vanhemmiltaan. Vaikka koira geenitestattaisiinkin geenimutaation kantajaksi, se ei voi itse sairastua tähän perinnölliseen tautiin eikä kuolla tähän. Kun yhdistetään kaksi oireetonta kantajaa, pentueessa on mahdollista ilmetä 25% sairaudelle alttiita, 50% oireettomia kantajia ja 25% geenimutaatiosta vapaita ei-kantajia.

Sairauteen on olemassa snautsereille geenitesti. Jalostustoimikunta on aiemmin kerännyt geenitestituloksia omaan tietokantaansa. Valitettavasti on ilmennyt, että kannassamme on tämän geenimutaatio kantajia. Suhtaudumme asiaan erityisellä vakavuudella, koska sairastuneet menehtyvät yleensä nuorella iällä hoidosta huolimatta. Jalostustoimikunta selvittää parhaillaan sairauden esiintyvyyttä ja kantajien määrää rodussamme Amerikassa ja muualla Euroopassa.

Jalostustoimikunta suosittaa, että jalostukseen käytettävät koirat geenitestataan DCM:n osalta!

Kliinisesti terveitä geenimutaation kantajia voi käyttää harkiten jalostukseen, mutta tällöin yhdistelmän toinen osapuoli täytyy olla testattu DCM geenimutaation osalta vapaaksi. Kahta kantajaa ei saa yhdistää. Mikäli käytetään jalostukseen testaamatonta koiraa, yhdistelmän toisen osapuolen täytyy olla geenimutaatiosta vapaaksi testattu!

Jalostustoimikunta on nyt myös julkaissut kaikille jäsenille nähtäväksi tietokannan, johon koiran omistajat voivat lähettää koiransa DCM geenitestitulokset. Kasvattajat voivat ilmoittaa vanhempien tulosten perusteella geenimutaatiosta vapaat pentueensa omalle listalleen. Tulosten yhteydessä on mainittu jos näytteen on ottanut muu kuin virallinen näytteenottaja tai eläinlääkäri ja tulos on silloin epävirallinen.  Tietokanta löytyy kotisivuilta Jäsenille-osiosta. Lähettämällä sähköisen ilmoituksen tuloksesta, omistaja hyväksyy tuloksen julkaisun. Jalostustoimikunnalle voi edelleen lähettää tuloksen myös sähköpostilla jalostustoimikunnalle tiedoksi. Mikäli olet jo aiemmin ilmoittanut koirasi geenitestituloksen jalostustoimikunnalle, riittää että vahvistat sähköpostilla (jtk@ssnk.fi) julkaisuluvan. Sähköpostissa täytyy ehdottomasti mainita koira, jonka tulosta julkaisulupa koskee.

Rotujärjestö ei vastaa tietokantaan ilmoitettujen tulosten oikeellisuudesta!

Jalostuspäivä 15.10.2022 Tampere

Vuoden 2022 jalostuspäivä järjestettiin Tampereella ABC Lahdesjärvellä. Paikan päälle oli 14 rodun kasvattajaa tai harrastajaa ja etäyhteydellä päivään osallistui 20 henkilöä. Kiitos kaikille runsaslukuisesta osallistumisesta jalostuspäivään.

Anneli Alfthan luennoi ansiokkaasti aiheesta ”Rotumääritelmä ja ulkomuodon merkitys kasvatustyöhön”.

Pentulistakriteerit päivitettiin ja ne astuvat voimaan 1.1.2023. Entisten kriteerien lisäksi päätettiin seuraavaa:

Pentueen emällä ja isällä on oltava virallinen kyynärniveldysplasialausunto. 1 ja 2 lausunnon saanutta koiraa voi käyttää 0-lausunnon saaneen koiran kanssa. 3-lausunnon saanut koira ei täytä pentuvälityksen ehtoja = ei käytetä jalostukseen. Ulkomailla asuvalta suositellaan kyynärniveldysplasiatutkimusta.

Suomen Snautserikerhon pentuvälitykseen pääsemiseksi vaaditaan astutusilmoitus jalostustoimikunnalle kaksi viikkoa ennen astutusta.

Lisäksi päätettiin luopua jalostustoimikunnan antamista urossuosituksista. Jalostustoimikunta antaa kuitenkin  edelleen neuvoa kasvattajan suunnittelemien yhdistelmien taustoista.

Jalostuspäivillä valittiin jalostustoimikunta vuodelle 2023: Anu Ala-Äijälä (pj), Tarja Tervonen (vpj), Petra Tiittanen (sihteeri), Martina Cittova-Kontu, Riikka Kärkkäinen, Kati Jokio. Lisäksi Eveliina Kammonen jatkaa jalostustoimikunnan ulkopuolisena kokoussihteerinä.

Jalostustoimikunnassa on paikka auki kuunteluoppilaalle. Hakemukset tulee tehdä vuoden 2022 loppuun mennessä jalostustoimikunnan sähköpostiin.

=> Kokousmuistio kokonaisuudessaan:Jalostuspäivä 2022

Uusi JTO on hyväksytty Kennelliiton jalostustieteellisessä toimikunnassa

=> JTO 2023-2027

Onko B-lomake unohtunut palauttaa? 

Muistin tueksi:
Kasvattaja ilmoittaa suunnittelemastaan yhdistelmästä sähköisellä astutusilmoituslomakkeella jalostustoimikunnalle joko ennen astutusta tai astutuksen tapahduttua. Tämän jälkeen jalostustoimikunta voi pentulistakriteerit täyttävät pentueet lisätä kerhon pentulistalle kasvattajan niin halutessa. Pentueet pysyvät listalle 9 viikkoa pentujen syntymästä, ellei kasvattaja pyydä poistamaan pentuetta listalta aiemmin, tai ano sille jatkoaikaa. Kasvattaja ilmoittaa pentueen syntymästä jalostustoimikunnalle (tieto päivittyy silloin myös pentulistalle) tai ilmoittaa myös sen, mikäli narttu jää jostain syystä tyhjäksi tai astutus ei onnistu. Pentulistalle ei voi laittaa ennen pentueen syntymää tietoa ”kaikki pennut varattu”. Jalostustoimikunta lähettää kasvattajalle kerhon pentupaketit pentujen synnyttyä.  Kasvattaja täyttää luovutusikäisistä pennuista sähköisen A-lomakkeen ja aikanaan pentueen tullessa 1-vuoden ikään sähköisen B-lomakkeen. Pennun kaupanteon yhteydessä on suositeltavaa käyttää päivitettyä kerhon kauppakirjan liitettä, jonka päivitetty versio löytyy nyt kerhon sivuilta. Kaikki sähköiset lomakkeethan löytyvät kerhon nettisivuilta Jäsenille-osiosta. 

KUOLINSYYN ILMOITTAMINEN JALOSTUSTIETOJÄRJESTELMÄÄN

Rakkaan ystävän menettäminen on äärettömän surullista ja tilanteen kohdatessa joskus äkillisestikin, voi surusta toipuminen viedä aikaa. Rodun jalostuksen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että mahdollisimman monen koiran kuolemasta ja siihen johtaneesta syystä ilmoitettaisiin tieto Kennelliittoon, joka tallentaa tiedon jalostustietojärjestelmään.

Viralliset terveystutkimustulokset sekä omistajan ilmoittama kuolinsyy ja -ikä ovat julkisia tietoja, jotka ovat näkyvissä Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä (Koiranet). Tiedot auttavat myös kasvattajia suunnittelemaan mahdollisimman terveitä ja pitkäikäisistä suvuista polveutuvia koiria. Tilastojen avulla voidaan seurata rodun yleisimpiä kuolinsyitä sekä tarttua toimeen, mikäli rodussa ilmenee jokin uusi, vakava sairaus.  Samalla saadaan tilastoa rodun keskimääräisestä eliniästä.  Näin ollen kuolinsyyn kirjaaminen auttaa rodun jalostusta siinä missä terveystutkimuksetkin.

Koiran omistaja voi ilmoittaa koiransa kuolinsyyn ja -päivämäärän Kennelliittoon joko Omakoira-palvelun kautta (Kennelliiton jäsenet) tai lähettämällä tiedon kirjeitse tai sähköpostitse (ei jäsenet). Kuolinsyy olisi hyvä ilmoittaa mahdollisimman kattavasti. Valitessasi esim. syyn “Lopetettu muun sairauden vuoksi”, Lisätieto-kohtaan olisi hyvä tarkentaa kuolinsyytä. Jos sairaus on diagnosoitu eläinlääkärin toimesta, diagnoosi on hyvä laittaa tiedoksi. Surun hetkellä on monesti vaikea ajatella asiaa, mutta varsinkin nuorella iällä äkillisesti menehtyneiden koirien ruumiinavaustutkimuksesta on rodun kannalta paljon hyötyä.

Omakoira-palvelussa ilmoitus tehdään valitsemalla Koirat-välilehti ja klikkaamalla aktiiviseksi kyseinen koira. Sen jälkeen klikataan linkkiä ”Merkitse kuolleeksi”, jonka jälkeen päästään syöttämään koiran kuolinaika ja -syy. Tietojen lisäämisen jälkeen sivu tulee tallentaa ”Tallenna”-painikkeella, näin tiedot päivittyvät välittömästi Jalostustietojärjestelmään.

Sähköpostilla tai kirjeellä tehty ilmoitus on vapaamuotoinen. Ilmoituksessa tulee näkyä koiran nimi ja rekisterinumero, kuolinsyy ja -päivä sekä omistajan allekirjoitus. Voit käyttää myös tätä lomaketta (Word-ohjelmalla), josta löytyvät kuolinsyiden pääluokat sekä kuolinsyytä tarkentavat sairaudet ja viat.  Ilmoituksen voi skannata tai vaikka valokuvata ja lähettää sähköpostin liitteenä osoitteeseen rekisterointi@kennelliitto.fi tai postitse: Suomen Kennelliitto- Showlink Oy, PL 20, 79101 Leppävirta.

Jos jo edesmenneen koirasi kuolinaika ja -syy on vielä merkitsemättä jalostustietojärjestelmään, voit hyvin tehdä sen nyt vielä jälkikäteen. Jälkikäteen pääsee Omakoira-palvelussa myös antamaan lisätietoja kuolinsyystä, esimerkiksi avaustuloksen varmistuttua. Koiranomistajien ja -kasvattajien aktiivisuus palvelee koko rodun jalostusta.

Kiitos, että kannat kortesi kekoon rodun hyväksi!