Näyttelyt

Näyttelyt

Ennen kehään menoa
Koiranäyttelykehään menemisen valmistelut aloitetaan jo kotona. Snautserin näyttelytrimmaus tehdään ajoissa (n. viikkoa ennen). Mikäli tarve vaatii, pestään parta / tassut tai tarvittaessa vaikka koko koira ennen näyttelyä. Koiran kynsien tulee olla lyhyet ja silmät puhtaat. Hampaatkin kannattaa tarkistaa aika ajoin ja pitää huolta, että hammaskiveä ei pääse kertymään ienrajoihin. Tuomari tarkistaa joka kerta koiran hampaat näyttelyssä ja silloin hän havaitsee myös hammaskiven määrän. Ennen näyttelyyn lähtöä koira on hyvä kammata jo kotona kertaalleen.

Mikäli esität itse koiran kehässä, varaa mukaan hyvät kengät ja muutenkin esittämiseen sopivat vaatteet. Niissä pitää pystyä kyykistymään ja liikkumaan reippaasti. Koiran koko ja väri kannattaa huomioida vaatevalinnoissa. Mikäli sinulla on musta snautseri, ei se erotu mustista vaatteista. On kuitenkin muistettava, että näyttelyssä esitellään koiraa, ei koiraa esittävän henkilön uusia muotivaatteita.

Varaa näyttelypaikalle siirtymiseen riittävästi aikaa. Näyttelysäännöt velvoittavat olemaan paikalla tuntia ennen arvioitua arvosteluaikaa. Matkan varrella voit joutua jonottamaan parkkipaikkaa tai sisäänpääsyä tai näyttelypaikka voi olla sinulle ennestään tuntemattomassa paikassa. Tarvitset aikaa myös siihen, että koirasi tottuu kaikkiin niihin tuoksuihin, ääniin ja valoihin, jotka se näyttelypaikalla kohtaa. Pidä huoli, että koirasi saa tarvitsemansa ’vessatauon’ ennen kehään menoa ja vettä juodakseen. Tarkista, että turkki on kehäkunnossa ja koirasi muutenkin valmis tuomarin arvosteltavaksi. Mikäli koirasi vaikuttaa varautuneelta ja jännittyneeltä, yritä itse rentoutua ja vapautua, se auttaa koiraasikin vapautumaan.

Tarkista näyttelyluettelosta oma vuorosi, kiinnitä numerolappu näkyvälle paikalle ja keskity koiraasi. Mikäli myöhästyt kehästä, ei sinulla ole oikeutta vaatia rahojasi takaisin. Valmistaudu kehään menoon myös seuraamalla tuomarin toimintaa. Miten tuomari tutustuu koiraan, miten hän haluaa nähdä koiran liikkuvan. Jokainen tuomari tarkastelee koiraa omalla tavallaan, lähestyy sitä eri suunnista ja käsittelee koiraa eri tavoin. Joskus koira voi kokea tuomarin hämmentävänä tai jopa pelottavana. Silloin esittäjän on omalla käytöksellään vakuutettava koira siitä, että kummallakaan ei ole mitään hätää. Kannattaa pyytää apua myös muilta koiraihmisiltä. He voivat lähestyä koiraasi, leikkiä tuomaria ja kurkistaa hampaat tai kokeilla kivekset. Näin tilanne tulee koiralle tutuksi ennen kehään menoa.

Kehässä
Koiranäyttelyyn koirat ilmoitetaan ikänsä ja sukupuolen mukaan eri luokkiin. Tarkemmin tietoa luokista löydät esim. Suomen Kennelliiton nettisivuilta. Samaan luokkaan ilmoitetut koirat kutsutaan arvostelukehään kaikki kerralla. Kehässä on tuomarin lisäksi kaksi kehätoimitsijaa, joista toinen on kirjoittava sihteeri ja toinen kehää pyörittävä sihteeri. Mikäli jokin asia on sinulle epäselvä, tulee se hoitaa ensisijaisesti pyörittävän kehätoimitsijan kanssa. Rodun arvostelu aloitetaan pentujen arvostelemisesta. Aina ei näyttelyyn ole voinut ilmoittaa pentuja, silloin kehään menevät ensin urokset luokka kerrallaan, vasta niiden jälkeen nartut.

Koirat asetetaan seisomaan kehätoimitsijan osoittamaan paikkaan numerojärjestykseen. Mikäli olet ainoa luokassa, kehätoimitsija osoittaa sinulle paikan, jossa tuomari aloittaa arvostelun. Yleensä tuomari luo yleissilmäyksen luokassa kilpaileviin koiriin ja pyytää koirat sitten yhdessä liikkeelle. Liikkeelle lähdettäessä koira juoksee reipasta ravia esittäjänsä vasemmalla puolella ja kehää kierretään vastapäivään. Juoksemista jatketaan, kunnes tuomari antaa luvan lopettaa.

Seuraavaksi tuomari arvostelee kunkin koiran numerojärjestyksessä kirjallisesti. Koira asetetaan seisomaan tuomarin osoittamaan paikkaan. Tuomari tutkii koiran läpikotaisin. Hän kurkistaa suuhun, silmiin, käy rungon läpi, tarkistaa raajat, karvapeitteen ja hännän. Tuomari voi myös kysyä koiran ikää. Koiran tulisi seistä paikallaan ja antaa tuomarin vastustelematta kopeloida itseään. Mikäli esittäjä itse on hämmentynyt tai jännittynyt, voi se vaikuttaa koiraan lisäten sen levottomuutta. Mikäli koira istuu kesken arvostelun, pyydä se ystävällisesti uudelleen seisomaan. Koiraa voi myös liikuttaa pienen ympyrän, se rauhoittaa usein sen paikalleen. Vaikka tuomari palaa pöytänsä ääreen, pyydä koiraa seisomaan, kunnes tuomari antaa ohjeet liikkeiden esittämiseen tai muuten päättää arvostelun. Tarkkaile, että et esitä koiraa tuomarille liian läheltä, jolloin kokonaiskuvaa koirasta on hankala saada. Mikäli luokassa on vähän koiria (2-3), älä poistu välillä kehästä. Mikäli luokka on suuri, ole tarkkana, milloin on vuorosi tulla tuomarin eteen. Kun tuomari pyytää sinua esittämään koiran liikkeet, hän yleensä pyytää tekemään ympyrän. Liikkeessä koira on vasemmalla puolellasi ja kierrät kehän reunoja pitkin liikuttaen koiraa reipasta ravia vastapäivää. Tuomari voi pyytää myös liikkeet edestakaisin. Silloin menet koiran ravatessa suoraan koira poispäin tuomarista, käännyt kehän reunalla ja palaat koira suoraan kohti tuomaria.

Koirat palkitaan laatuarvostelussa asteikolla Erinomainen (ERI (punainen)), Erittäin Hyvä (EH (sininen)), Hyvä (H (keltainen)), Tyydyttävä (T (vihreä)), Hylätty (HYL (harmaa)) tai Ei Voida Arvostella (EVA (ruskea)). Näitä arvoja merkitään siis myös eri väreillä. Jatkoon pääsyyn vaaditaan ERI. Mikäli luokassa ei tuota himoittua ERI:a saa vähintään neljä koiraa, sijoitetaan loput neljä EH:n saaneista.

Laatuarvostelun jälkeen tuomari sijoittaa luokan sisällä mielestään neljä parasta koiraa ja antaa Sertifikaatin Arvoisen (SA) palkinnot hakuamilleen koirille. Kaikki SA:n saaneet jatkavat kilpailua parhaasta uroksesta/nartusta. Tämän jälkeen vielä paras uros ja narttu kilpailevat rotunsa parhaan asemasta. Rotunsa paras jatkaa vielä koko näyttelyn ryhmäkilpailussa päivän päätteeksi kilpailua.

Koiranäyttelysäännöt muuttuvat aika ajoin. Viimeisimmät säännöt löytyvät aina Kennelliiton sivuilta. Kehässä on kuitenkin aina osaavat kehätoimitsijat jotka tarvittaessa neuvovat.

On tärkeää, että tunnet koirasi rakenteen hyvin. Esittäjällä on suuri merkitys siinä, että koiran parhaat puolet tulevat sopivasti esille niin seistessä kuin liikkeessäkin. Kasvattajan tai muun koiraihmisen kanssa kannattaa ennakkoon liikuttaa koiraa ympyrällä ja edestakaisin eri vauhdeissa. Silloin näkee, miten hyvin koiran selkälinja kestää liikkeen ja miten raajat toimivat eri vauhdilla juostessa. Samalla kun harjoitutat koiraa seisomaan kauniisti, tarkastele sitä esim. peilin kautta. Miltä selkälinja näyttää? Entä miten esitän koirani kaulan pituuden ja hännän jne? Näitä voit sitten hyödyntää kehässä tuomarin edessä koiraa esittäessäsi. Arvostelu on tuomarin henkilökohtainen mielipide koirastasi. Se ei aina ole mielestäsi oikea. Koska kysymyksessä on arvostelulaji, on se vain hyväksyttävä. Tuomarin tapa arvostella koiraa vaihtelee suuresti. Jokaisella tuomarilla on oma ihannekuva arvosteltavasta rodusta. Joku tuomari arvostaa rodussa täysin eri asioita kuin joku muu tuomari. Siinä on koko näyttelyssä käymisen juju. Jos kaikki tuomarit olisivat samaa mieltä, ei tarvitsisi kuin kerran käydä näyttelyssä ja se homma olisi sitten siinä.

Kehän jälkeen
Muista kiittää koiraasi arvostelun ja kilpailun jälkeen. Koiran palkitseminen kannattaa suorittaa vasta kehästä poistuttua, kesken arvostelun namipalojen antaminen voi häiritä arvostelua ja saatat palkita koiraa väärästä asiasta. Lisäksi erilaisten herkkujen jääminen kehään saattaa häiritä jälkeesi kehään tulevia koiria. Anna koirallesi vettä ja ulkoiluta huolella. Hae kehätoimitsijoilta arvostelukaavake ja mikäli koirasi on palkittujen joukossa, nouda palkinnot erillisestä palkintopisteestä. Muista myös onnitella muita kehässä menestyneitä, se tuntuu aina mukavalta! Koiranäyttelyssä vierähtää usein koko päivä. Varaa siis aikaa riittävästi ja nauti koiranäyttelyn ilmapiiristä. Mukavia näyttelypäiviä!